Uusien STEA -avustusten haku vuodelle 2019 on auki 31.5. saakka!

Osuuskunta Ehta Raha voi auttaa budjetin suunnittelussa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen harkinnanvaraisia valtionavustuksia voivat hakea yleishyödylliset yhdistykset ja säätiöt sekä yleishyödylliset osakeyhtiöt ja osuuskunnat, joiden toiminnan tavoitteena on terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen.

STEA:lta voi hakea kolmea erityyppistä avustusta: toiminta-avustusta (A), investointiavustusta (B) ja hankeavustusta (C). Vuodelle 2019 myönnettävien uusien avustusten haku on auki STEAn verkkoasioinnissa (asiointi.stea.fi) 11.4. alkaen ja 31.5.2018 klo 16.15 saakka.

STEA käsittelee vuosittain noin 2500 avustushakemusta ja valmistelee niiden pohjalta sosiaali- ja terveysministeriölle avustusehdotuksen. Vuosittain noin 1600-1700 avustuskohdetta saa myönteisen avustuspäätöksen. Avustusta saavia järjestöjä on noin 800. Avustukset jakautuvat kaikkiin Suomen maakuntiin.

Huom! Kevään uusien avustusten hakuaikana on STEA:lla avoinna myös haku Paikka auki II- osatyökykyisten ja nuorten työllistymisen avustusohjelmaan vuodelle 2019.

Lähetä hakemuksesi ensin meille! Luemme hakemuksen lävitse, kommentoimme sitä toiminnansuunnittelun työvälinettä käyttäen ja valmistelemme hankkeellesi budjetin hankehakemuksesi perusteella.

Budjetin luomiseen ja kommentointiin kannattaa varata vähintään kaksi työpäivää, joten viimeinen päivä lähettää hakemuksia Ehtalle viimeistään 27.5.2018 Voit lähettää hakemuksen myös luonnosvaiheessa! Lähetä hakemuksesi sähköpostin liitteenä osoitteeseen marika.lohi@ehtaraha.fi 

Hinta Ehtan budjetinrakennuspalvelulle on 350 euroa / hankehakemus + alv 24% tai Osuuskunta Ehta Rahan jäsenille 300 euroa + alv 24%. Jos hanke on tavallista pienempi tai laajempi, voimme ehdottaa toista hintaa.

P.S. Rahoitushakusuunnitelmaa tehdessä Suunta voi auttaa! Suunta on työkalu, jolla saat määriteltyä tarpeet ja tavoitteet sekä miettittyä toiminnan, jolla tavoitteisiin päästään. Tämä hyvä Sosten luoma työkalu tarjoaa oleelliset asiat saadaksesi rahoitushakemuksesi loogiseksi ja toimivaksi.

Pin It on Pinterest

Share This