Toimiva talous syntyy elinvoimaisesta ekosysteemistä
Maa ilman kasveja on eloton ja köyhä. Kasvuston puute altistaa maaperää eroosiolle. Tällöin tuuli tai vesi saattavat kuljettaa maata pois, jolloin maaperä köyhtyy entisestään. Yhtäläisesti, paikallisten taloudellisten rakenteiden puute voi altistaa tilanteelle, jossa...Tule mukaan Ehta Rahaan!
Etsimme mukaan ihmisiä, joilla on intoa muokata uutta taloutta. Me Ehtassa kehitämme yhteishyvän taloutta tekemällä rahoitukseen ja hankkeiden kehittämiseen liittyviä työkaluja. Työkalumme kuten kasvupakka ja lainapiirit perustuvat yhdessä tekemisen voimaan ja...Voitko kuvitella jakavasi kukkarosi yhdeksän ihmisen kanssa?
Aloitetaan ajatusleikillä. Avaatte huomenna yhteisen pankkitilin vaikkapa kahdeksan läheisen ystävän, työkaverin tai perheenjäsenen kanssa. Ohjaatte kaikki tulonne tuolle yhteiselle tilille ja kaikilla on pankkikortti tiliin sekä lupa käyttää varoja tarpeittensa...Voiko avoimen tiedon invertteri mullistaa maailmaa?
Monien suurten yhteiskunnallisten ilmiöiden tapaan muutokset tiedon omistajuudessa saavat aikaan moniuloitteisia vaikutuksia. Tämä muutosvirta on luonut ihmiskunnalle mahdollisuuksia, joita ei olisi voitu kuvitellakaan ilman Internetiä ja tietotekniikkaa. Samalla sillä on ollut negatiivisiakin vaikutuksia. Monilta osin uusien mahdollisuuksien ymmärtäminen on vasta aluillaan. Merkittävimmät muutokset talouteen ovat vielä edessä.
“Jotain uutta, raikasta ja mahtavaa!”
Vastuullisen kasvun yritys Mastos Oy oli mukana avoimessa työpajassamme Helsingin Oodissa syyskuussa. Sieltä he saivat matkaan oman Korttipakan, jolla jatkaa suunnittelua omassa tiimissään. Soittelimme Mastoksen Tiia Hamro-Drotzille kuullaksemme, kuinka työskentely on sujunut ja mitä sanottavaa heillä on Ehtan regeneratiivisen liiketoimintamuotoilun työkalusta.