Syyskuun 23. päivänä pidetyn YK:n ilmastohuippukokouksen ympärille rakentunut kansainvälinen ilmastoviikko huipentuu Suomessa tänään 27.9. ilmastolakkoon. Ilmastolakkoja järjestetään samaan aikaan monessa kaupungissa, kuten Helsingissä, Tampereella, Espoossa, Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä. Paikat löydät tältä Earth Strike Suomen Facebook-sivulta ja tältä kartalta. Ilmastolakot alkoivat, kun 15-vuotias ruotsalainen Greta Thunberg kieltäytyi menemästä perjantaisin kouluun, kunnes ruotsalaiset poliitikot ottavat ilmastokriisin vakavasti. Yhden tytön ilmastolakosta on kasvanut globaali liike. Liike vaatii aikuisia ja erityisesti poliitikoita kuuntelemaan tieteilijöitä ja kantamaan vastuu planeetan tulevaisuudesta, jotta lapset voivat palata takaisin kouluun. Ilmastoviikolla jo miljoonat nuoret ja lapset ovat lakkoilleet ja marssineet tulevaisuutensa puolesta ympäri maailmaa. Miten mukaan ilmastolakkoon? “Mielenosoitukset eivät ole ainoastaan nuorten harteilla, sillä osa yrityksistä tukee työntekijöidensä osallistumista niihin. Financial Times kertoo, että esimerkiksi ulkoiluvaatebrändi Patagonia ja jäätelönvalmistaja Ben & Jerry’s pitävät myymälänsä tänään kiinni, jotta työntekijät pääsevät osallistumaan ilmastomielenosoituksiin.” Näin kirjoitti Talouselämä viime perjantain lakosta. Mitä me voisimme tehdä? Keskustelimme aiheesta viikoittaisessa maanantaipalaverissämme. Sovimme, että liitymme perjantaina lasten tuokse ilmastolakkoilemaan jokainen tahoillamme. Mutta se ei tuntunut riittävän. Olemmehan aikuisia, meillä on resursseja tehdä enemmän kuin lapsilla. Päätimme jokainen kohdistaa aikaamme tai rahaamme johonkin meille henkilökohtaisesti tärkeään tapaan torjua ilmastokriisiä. Marika: “Helsingin yliopiston Fossil Free- kampanjatiimi tarvitsee apuamme. Menin mukaan ja allekirjoitin vetoomuksen, jossa he vaativat, että Helsingin yliopisto ei sijoita varoja fossiiliseen polttoaineteollisuuteen. Sitä mitä rahoitetaan, sellaista taloudellista toimintaa tehdään. Liity kampanjaan. Kerrot yliopiston hallitukselle yhdessä muiden kanssa, että fossiiliseen polttoaineteollisuuteen sijoittaminen kuuluu historiaan. https://campaigns.gofossilfree.org/efforts/fossil-free-finland Fossil Free- kampanja on osa maailmanlaajuista 350-aloitetta. Tutustu, sillä ilman tietoa ei tule muutosta. Tiedon lisäksi ota sydän mukaan!” Kimmo: “Mun mielestä vallitsevan ekokriisin osalta pitäisi tuoda enemmän esiin ongelman monimuotoisuutta. Ei ole kyse vain ilmastosta. Vaakalaudalla on myös luonnon monimuotoisuus ja meret täyttyvät muovista. Ja monet ratkaisut yhteen ongelmaan saattavat aiheuttaa uusia ongelmia toisaalla. Siksi haluankin suojella sekä luonnon monimuotoisuutta että säilyttää hiilinieluja. Tähän tarkoitukseen sopiva kohde löytyi tällä kertaa Luonnonperintösäätiöltä, jonka uutiseen Aki Kaurismäen tekemästä isosta lahjoituksesta juuri törmäsin. Luonnoperintösäätiön kautta voi suojella uhanalaista metsää. Juuri vanhojen metsänytimien säilyminen riittävän laajoina on edellytys monien uhanalaisten lajien säilymiselle. Lahjoitan päivän palkan Mikko Saarelan muistometsäkeräykseen.” Kaisa: “Minusta tärkeintä olisi päästä ennallistamaan ja istuttamaan lisää trooppisia luonnonmetsiä. Metsien suojelussa, kestävässä käytössä ja niiden monimuotoisuuden ylläpidossa luotettavimpia asiantuntijoita ovat metsistä riippuvaiset ihmisyhteisöt. Haluaisin perustaa oman trooppisen metsän, mutta sitä odotellessa tuen tätä Suomen Pääskyjen hanketta Nepalissa, jossa tuetaan syrjäkylillä asuvia, metsistä riippuvaisia yhteisöjä luonnonvarojen kestävässä käytössä ja luonnon monimuotoisuuden ylläpidossa.” Tanja: “En aio ilmastolakkoilla vain tänään, vaan pyrin rakentamaan koko ammattiani siihen suuntaan, että työssäni voisin rakentaa hävittämisen sijasta. Yhteiskunnallisten yritysten kehittäminen, monimuotoisen talouden mahdollisuudet, ihmisten yhteistyön fasilitointi liittyvät siihen. Tänään aion kyllä mennä Eduskuntatalon portaille mukaan!” Muita vaihtoehtoja Vaihtoehtoja on paljon, listasimme tähän muutamia esimerkkejä: Auta kampanjoimaan sademetsien puolesta: https://www.pelastetaansademetsat.org Kompensoi päästöjä sitomalla hiiltä lahjoittamalla suon ennallistamiseen: https://hiiliporssi.fi/ Voit kompensoida päästöjä myös Compensate-säätiön kautta: https://compensate.com/fi Tue Amazonian sademetsiä suojelevia keräilijäyhteisöjä Siemenpuu-säätiön kautta: http://siemenpuu.org/fi/lentojen-hiilikompensaatio Sijoita kehittyvien maiden aurinkoenergiaan Trinen kautta https://trine.com/ Olisiko sinulla hyvä keino lisättäväksi listaan? Nyt pitää lähteä lakkoilemaan, nähdään!
Lue lisääNESsTillä on kokemusta yhteiskunnallisten yritysten rahoittamisesta jo 20 vuoden ajalta. NESsTin toimintamallissa yritys saa valmennusta 5-10 vuoden ajan ja pääsee suoraan yhteyteen sijoittajien kanssa. Yhteisenä tavoitteena on yhteiskunnallisten vaikutusten skaalaaminen.
Lue lisääYhteiskunnallisten vaikutusten mittaaminen –viiden kerran valmennus syksyllä 2017. Hae mukaan!
Lue lisääVaikuttavuussijoittamista kuvailtiin Sitran seminaarissa Korjaamolla 9.12.2015 win-win-win -keissinä. Parhaassa tapauksessa julkinen sektori säästää, yhteiskunta muuttuu paremmaksi ja sijoittaja saa tuottoa. Huonoimmassa tapauksessa sijoittaja menettää rahansa ja yhteiskunta ei juuri muutu paremmaksi. Toisaalta julkiselle sektorille ei tule kuluja.
Vaikuttavuusinvestoimisella voidaan tarkoittaa kaikkea sijoitustoimintaa, jolla tähdätään yhteiskunnalliseen (tai ekologiseen) hyvään. Usein kuitenkin tarkoitetaan sijoittamista, jolla on jokin mitattava tavoite, esimerkiksi lasten huostaanottojen vähentyminen. Vaikuttavuussijoittaminen ei ole sidottu rahoitusinstrumentteihin, vaan voi olla vaikkapa laina- tai osakemuotoista.
Lue lisää