Mieti hetki ympäristön kanssa sopusoinnussa elävää hyvinvoivaa yhteiskuntaa. Millaisesta tarinasta se ponnistaa? Minkälainen olisi mielestäsi tällaisen yhteiskunnan pohjana toimivan talouden käsikirjoitus?
 

Mediaympäristömme ja yhteiskunnallinen näkökykymme on erilaisten tarinoiden läpäisemää. Valtavirtainen elämän kertomus on hyvin yksilökeskeinen ja variaatiota on lähinnä siinä, minkälaisia yksilöllisyyksiä on tarjolla.

Yhteinen talouden käsikirjoitus on kurotus ja hyppy kohti yhteisöllisempää tapaa sanoittaa elämäämme määrittäviä henkis-materiaalisia puitteita.


Ehta Raha kutsuu sinut mukaan käsikirjoitusprosessiin. Sanoittamisessa hyödynnetään donitsitalousteoriaa ja yhteisöllisen kuuntelemisen menetelmiä. Tampereelta alkavaa tarinaa työstetään Coda-verkkoalustalla. Sovitaan yhdessä, miten muodostuva yhteisö viestii ja kokoontuu. 

Vaikka tämä teksti onkin melko teoreettinen (minulla on siihen hieman taipumusta), on maanläheinen ja käytännöllinen ote lämpimästi tervetullutta. Tai oikeastaan juuri siksi. Kaikenlaista osaamista ja ymmärrystä ympäröivästä maailmasta tarvitaan tähän työhön. Monimuotoisesti erilaisia sanoja ja tekoja.

Saat kutsun alustalle ilmoittautumalla tästä (linkki Google Formsiin)


Tarinan hahmottuessa se voi ja saa rönsytä kirjaviin muotoihin, kuten käytännön
projekteiksi ja erilaisiin taideteoksiin, meemeiksi, keskusteluihin. Käsikirjoitus on siis paljon muutakin kuin tekstiä. Mitä se sinulle olisi?

Mistä käsikirjoituksessa on kysymys? Taustaksi avaan hieman polkuamme tähän hetkeen, miksi pidämme sitä järkevänä tapana toimia ja toimintamalleja sen taustalla.
 

Ehta ja tarpeista lähtevä talous

Kun viitisen vuotta sitten tulin mukaan Ehta Rahan toimintaan, toiminnan keskipisteessä oli kysymys, miten erilaiset yhteisöt voivat yhdessä rahoittaa tärkeinä pitämiään hankkeita.

Autoimme yhteisöjä rakentamaan onnistuneita yhteisörahoituskampanjoita.

Puhuimme tarpeista lähtevästä taloudesta ja toiminnan ytimessä oli ajatus siitä, että olemme yhteisöjen käytettävissä oleva työkalu. Yhteishyvän talouden työkalu.

EHTA raha on yhteishyvän talouden työkalu. Se on joukkorahoitusta, jossa ekologisten, sosiaalisten ja kulttuurihankkeiden rahoitusta tarvitsevat tekijät löytävät rahoittajia sekä paikallisista ihmisistä ja yhteisöistä että kauempaa niistä, joille rahoituksen hakijan toiminta on sydäntä lähellä.

Ajattelemme yhä niin.

Vuosien varrella olemme kuitenkin huomanneet, että yhteishyvän talouden työkaluna toimiminen on paljon muutakin kuin rahoituksen saamisessa auttamista.

Toimijat kokevat olevansa erillisiä, yksin. Haasteet tuntuvat silloin usein musertavan suurilta. Monilla yrityksillä ja projekteilla on huiman hienoa osaamista ydinalueellaan, mutta menestyksen kannalta olennainen osaaminen esimerkiksi viestinnästä tai taloudenhallinnasta puuttuu.

Yhteisöt, yritykset ja hankkeet tarvitsevat siis rahoituksen lisäksi myös tietoa ja niiden ydintoimintaa tukevaa osaamista. Ne tarvitsevat myös laajempia yhteisöjä joiden osana toimia ja kokea olevansa osa jotain isompaa.

Olemme myös tajunneet, että ympäristökriisistä selviytyäksemme on aika toimia.


Ongelma on kuitenkin niin monimuotoinen ja syvä, että hätäisten ratkaisujen sijasta on sukellettava syvemmälle ongelman lähteille. Pikaiset laastarit voivat aiheuttaa jopa enemmän vahinkoa, joten ratkaisujen pitää kohdentua juurisyihin.

Mutta miten löydämme juurisyyt?


Missä vaikuttavuus syntyy?

The shared idea in the minds of society, the great big unstated assumptions — unstated because unnecessary to state; everyone already knows them — constitute that society’s paradigm, or deepest set of beliefs about how the world works. There is a difference between nouns and verbs. Money measures something real and has real meaning (therefore people who are paid less are literally worth less). Growth is good. Nature is a stock of resources to be converted to human purposes. Evolution stopped with the emergence of Homo sapiens. One can “own” land. Those are just a few of the paradigmatic assumptions of our current culture, all of which have utterly dumfounded other cultures, who thought them not the least bit obvious.

 

— Donella Meadows, Leverage Points: Places to Intervene in a System

Kun kiirehdimme ratkaisemaan ongelmia, jää yleensä huomaamatta, että haemme ratkaisuja siitä samasta ajattelumaailmasta, joka ongelmat on alunperin synnyttänyt.

Seisomme jättiläisten hartioilla. Tieteemme, taiteemme ja kulttuurimme rakentuu aiempien sukupolvien työn päälle. Tämän velan usein tiedostamme.

Helposti jää toisaalta huomaamatta, että leveiden hartioiden lisäksi edelliset sukupolvet ovat antaneet meille monimutkaisen linssiapparaatin.

Jos olet käynyt optikolla, tiedät miten optikko näköäsi tutkiakseen laittaa silmiesi eteen erilaisia linssejä. Olemme kulttuurin ja erilaisten tieteen paradigmojen muodossa perineet edellisiltä sukupolvilta tuota huomattavasti monimutkaisemman linssihäkkyrän.

Jollemme pysähdy kuuntelemaan ja tiedosta, minkälaisten linssien läpi tarkastelemme käsillä olevaa ongelmaa tai ongelmien kompleksia vyyhteä, emme todennäköisesti pysty näkemään vipupisteitä, joihin tarmomme kohdistamalla vyyhti saadaan setvittyä.

Toimimme yhteisesti hyväksyttyjen ajatattelutapojen, esimerkkien, uskomusten ja arvojen pohjalta, pitkälti sitä tiedostamatta. Ympäristötieteilijä ja systeemiajattelun uranuurtaja
Donella Meadows perustelee kuuluisassa kirjoituksessaan systeemiin vaikuttamisen vipupisteistä, kuinka vaikuttavimmat systeemisen muutoksen vipupisteet liittyvät viitekehysten ja näkökulmien muuttamiseen. Parhaat vaikuttamisen mahdollisuudet liittyvät siis kulttuurisen maaperän muokkaamiseen.

Vielä kriittisempi vipupiste on ymmärrys siitä, että kaikki ajatusmallit ovat ihmisten ajatustyön tulosta. Mikään niistä ei ole “tosi” tai täydellinen — ja mikä tahansa niistä voi myöhemmin osoittautua virheelliseksi tai vajaaksi käsitykseksi todellisuudesta.

 

Toisenlaisen tarinan aika

“Ihmisten käytöstä hallitsevat oikeasti ne, jotka kertovat kyseisen kulttuurin tarinoita.”

 

— Mediatutkija George Gerbner

Rutger Bregman käy kirjassaan Hyvän historia: ihmiskunta uudessa valossa läpi lukuisia esimerkkejä tapauksista, jossa tiede — tai media popularisoidessaan tiedettä — luo ja ylläpitää tarinaa itsekkäästä ja luonnoltaan pahasta ihmisestä.

Milgramin tottelevaisuuskoe 60-luvulta ja Stanfordin vankilakoe vuodelta 1971 ovat kuuluisia (sosiaali-)psykologisia kokeita, jotka tekivät sosiaalipsykologi Stanley Milgramista ja psykologi Philip Zimbardosta kuuluisia ja alallaan vaikutusvaltaisia sekä ruokkivat kulttuurimme rakastamaa tarinaa ihmisen luontaisesta taipumuksesta julmuuteen. Kokeisiin viitataan yhä oppikirjoissa ja jos teet haun sanoilla “stanfordin vankilakoe” tai “milgramin tottelevaisuuskoe”, niin saatat yllättyä, kuinka vahvasti niihin yhä uskotaan.

Myös monet tosi-tv -sarjat ovat saaneet innoituksensa näistä kokeista. Yksi asia onkin yhteistä näille kokeille ja tosi-tv:lle: molemmat ovat pitkälti ohjattua teatteria. Esityksiä, joilla pyritään demonstroimaan haluttua kuvaa ihmisyydestä: julmasta ja itsekkäästä ihmisestä.

Käydessään tapauksia läpi rikostutkijan tarkkuudella, Bregman päätyy kuitenkin kerta toisensa jälkeen toteamaan, että todellisuudessa ihminen näyttäisi olevan avulias, ystävällinen ja yhteistyöhön taipuvainen. Ihminen on
homo puppy, itsensä kesyttänyt apina, josta luonnonvalinta on valinnut pentumaisimmat ja kilteimmät yksilöt jatkoon.

Eikä ihminen ole ainoastaan taipuvainen yhteistyöhön: näyttää siltä, että ihminen tarvitsee yhteistyötä. Kaipaamme toisten auttamisen tuomaa yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunnetta. Hyvinvointimme perustuu sosiaaliselle vuorovaikutukselle ja ystävällisyydelle.


Uudenlainen ihmiskuva

Näiden asioiden kirjoittaminen auki tuntuu niiden itsestäänselvyyden takia typerältä. Miksi siitä huolimatta uskomme niin kiivaasti tarinaan kilpailusta, itsekkyydestä ja ihmisten vaarallisuudesta toisillemme?

Siihen kaipaamme vastausta. Vielä enemmän haluamme kuitenkin oppia, millainen ystävällinen ja yhteistyöhön pyrkivä ihminen voisi olla. Millainen kilpailun sijaan yhteistyöhön perustuva yhteiskunta voisi olla?

Tarvitsemme uuden tarinan, uudenlaisen ihmiskuvan. Uuden tarinan ihmisestä, ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta — ja taloudesta.

Lähdetkö mukaan kirjoittamaan tätä tarinaa?

Toivomme, että tämä uusi, yhteinen talouden käsikirjoitus on yhteisöllinen, avoin ja mahdollisimman laajalti erilaisia sidosryhmiä kuunteleva ja osallistava. Voidaksemme todella parantaa kulttuurista maaperää on meidän toimittava mahdollisuuksien mukaan kuin eläisimme jo kulttuurissa johon pyrimme.

Miten haluaisit osallistua? Haluatko tehdä taidetta tai kirjoittaa? Tonkia ja tutkia asioita tai viilata käsitteitä? Muokata maaperää tai tehdä jotain konkreettista?

Vastaa muutamaan kysymykseen ja liity yhteistä käsikirjoitusta tekevään joukkoon! Saat vuoden 2021 alussa kutsun yhteiselle kirjoitusalustalle. Voit lomakkeella kertoa myös, minkälaisen työtavan (esim. lähitapaamiset, etätapaamiset, itsenäinen työskentely) koet parhaaksi.
 

 

***

Seuraavina viikkoina kirjoitan lisää käytettävistä työkaluista, donitsitaloudesta ja yhteisöllisen kuuntelemisen mentelmistä. Ja epäilemättä myös ihmiskuvasta.

Askeleet ja sanat ovat vielä tunnustelevia. Kuulisinkin mieluusti kommenteja ja ajatuksia: mitä pitäisi ottaa huomioon, olenko harhateillä, millaisiin esimerkkeihin, teksteihin tai ajatuksiin kannattaisi tutustua? Minne olemme matkalla?

Kimmo Hokkanen

Kimmo Hokkanen

Kulttuuripuutarhuri

→ kimmo.hokkanen@ehtaraha.fi
→ 044 218 0007 (myös Whatsapp, Telegram, Signal)

Pin It on Pinterest

Share This